Aamuni alkoi huonosti, koska minulla oli todella huono olo ja sen seurauksena päädyin katsomaan netistä seitsemältä aamulla viime lauantain putous jaksoa, (jonka kylläkin olen nähnyt) ja nauroin itseni (taas kerran) kuoliaaksi. Mutta olen siis kipeä, ja meillä on huomenna edessä muutto. Kouluun en mennyt, koska oloni (kuten sanoin) oli aivan kamala. Silti olen pakannut tavaroitani muuttolaatikoihin koko päivän ja yskinyt pölyä, jota huoneessani on runsaasti..
Mutta hyvää tässä on se, että olen löytänyt tavaroitani, jotka ovat olleet kauan kateissa. ♥
Tänään päätin, että koska muutamme uuteen paikkaan, aloitan itsekin uuden elämän.
Ryhdyn liikkumaan enemmän kuin nykyisin; käyn lenkeillä, luistelen, kesällä pelaan jalkapalloa, sählyä, uin ja vietän enemmän aikaa ulkona. Koska nykyisin vain istun koneella ja kuntoni taso on todella huono.
Ja koska haluan ja aijoin isona muusikoksi, on kunnonnkin oltava hyvä. Ja uskon, että terveellisen elämäntavan ja liikunnan ansioista jaksaisin tehdäkin asioita enemmän.
Muutan myös ruokatottumuksiani, alan syömään hedelmiä esim. karkin ja herkkujen sijaan; toki voi välillä herkutella, mutta nyt se on mennyt melkein jokapäiväiseksi....
Enkä tee tätä vain sen takia, että haluaisin "laihduttaa" okei, myönnän että senkin takia ehkä, mutta enimmäkseen myös sen, että tuntisin itseni elinvoimaiseksi ja pirteäksi.
Ja ainiin; olen aivan hurahtanut The Beatlesiin
-emotional
tervetuloa beatlesin lumottuun maailmaan(siit ei sit pääse irti,voin kokemuksesta sanoa)<3333 ja hei ruvetaa käymää kuntosalil kahestaa;DDDDDD
VastaaPoistaJoo ryhdytääää ;) ♥
VastaaPoistaBeatles on ihana♥ Munkin pitäis varmaan alottaa vähän elämäntapamuutosta (oon tänään syöny n. puol juustokakkua : DDD)
VastaaPoista